Tietokoneetta

No niin taas täällä. On jo ehtinyt tulla ikävä kirjoittamista. Tai sitten ei. En oikein ole varma... Läppärini meni rikki ja olen ollut nyt kokonaiset 2 päivää "ilman konetta", mikä siis tarkoittaa sitä, että pääsen koneelle vain koulussa, vaikka kotona on 5 konetta yhteensä ja nyt 2 niistä on paskana. On jotenkin kiinnostavaa tässä vaiheessa pohtia: olenko koneriippuvainen? Ja sitten tulee automaattinen vastaus "tottakai". Nyt kun asiaa miettii niin en taidakaan olla. Enemmänkin olen riippuvainen messengeristä. Sen tuomat ihmiskontaktit on päivän tärkein osa sosialisointiani ja sitä on nyt vähän kaivannut. On tullut paljon lähetettyä tekstiviestejä ja kaikkien ihmisten kanssa ei edes pääse puhumaan kun ei viitsi soittaa heille. Ei ole tämä elämä joskus ihan reilua. Äiti sanoi, että kone saattaa olla rikki ja poissa käytöstä muutamia viikkojakin... En tiedä kestänkö niin kauna ilman konetta sekoamatta vai alanko tottumaan siihen ja kenties keskittymään kouluun. Vai keskittämään kaiken huomioni ystävien tapaamiseen ja unohtaa koulun kokonaan... Elämän suuria valintoja todellakin!

Ja siis ainoa paikka missä pääsen koneelle on koulu... Nytkin pitäisi tehdä äidinkielen luovan kirjoittamisen tunnille ominaista kirjoittamista (hei hienoa niin teenkin), mutta se epäkohta tässä nyt on se, että pitäisi kirjoittaa kuvaus... Eli kuvailla ympäristöä, ihmistä tai pysähtynyttä tilannetta. Tekee niin mieli kirjoittaa pysähtyneestä tilanteesta. Tiedän nyt tasan tarkkaan millaisen siitä tekisin. Tiedän sen tilanteen, jonka haluan kuvata mahdollisimman tarkasti, jotten ikinä sitä unohda. Tosin tälläisessä elämässä sellaista tuskin koskaan tulee unohtamaan, kun siitä muistutetaan vähän väliä. Ja jos ei muistuteta niin sitä muistellaan ihan vain huvin vuoksi... Osaako joku jo arvata, mitä tilannetta kuvaan? Tuskinpa, tuollaisia tilanteita on paljon, mutta itse tarkoitan sellaista erityistä. Erityistä ja mieltä sykähdyttävää.
Kirjoitan sen valmiiksi tiistaiksi ja sitten julkaisen sen toivottavasti myös täällä... Sitten voi jokainen lukea asiasta... Tosin vähän arveluttaa, koska aihe on tottakai omalla tavallaan aika henkilökohtainen... Omalla tavallaan erittäin henkilökohtainen ja herkkä. Jännittää kovasti ja toivon ettei kukaan pidä sitä jotenkin sopimattomana jos a) kirjoitan tilanteesta b) julkaisen sen niin, että kukaan tämän lukija säännöllinen ei periaatteesta voi vastustaa kiusausta lukea... Pyydän siis jo nyt anteeksi jos sen tänne julkaisen.

Kyllä taas tulee omasta mielestäni paljon tekstiä, vaikka en oikeaa tehtävää teekkään. Aikaa on enää 30 minuuttia ja siinä ajassa pitäisi oikeasti saadakin kirjoitus alulle. Mutta tarvitsen inspiraation! Pitää muistaa se hetki mahdollisimman tarkasti. Pitäisi saada jokin tuore muisto, jotta pääsisi tarkasti kirjoittamaan... On tämä elämä sitten vaikeaa... Pitää sitten hankkia kohtaus, jossa vähän elävöitetään muistoa... Sitä voi tulla hieman kiinnostavaa. Tosin nyt ketään ei kiinnosta enää, sen voin luvata...

Joten nyt kun ei ole enää oikeasti mitään järkevää sanottavaa, voin taas keskittyä tehtävän työstämiseen (miten niin taas o.O) ja häipyä sulostuttamasta päiväänne tyhjänpäiväisellä jaarittelulla.

Cello painuu fiilistelemään ^^