Aikainen lintu nappaa krakan

Mitään sanottavaahan mulla ei näin aamusta ole, mutta kirjoitanpa silti. Mutta mitähän sitä kirjoittaisi...? No mulla on ollut tässä kolme hyvää päivää. Eli mulla on ollut hyvä viikko? Nii sitä kai vois sanoa, siltä ei silleen tunnu, mutta ei tää kovin pahakaan ole ollut... Joka tapauksessa hengissä ollaan niiku oon kaikille vastannut ku kysyneet miten menee. Hengissä myös ajattelin pysyä, tiedoksi kaikille, jotka ovat huolissaan :)

Heräsin tuossa 4:40 ja pohdiskelin syntyjä syviä kun en unta saanut. Päätin nousta samaan aikaan rakkaan kämppikseni kanssa (5:10) ja keittää vähän teetä, käydä suihkussa ja pukeutua ajatuksen kanssa, mutta ihan vain vähän. Mukavaa ottaa tällainen hitaampi aamu ku kamala hösäämiskaaos yleensä aina ku puolessa tunnissa itteni puen ja pesen ja pusutan ennen kouluunlähtöä :)

Ihana muki, Kyllä minä tiedän! Pikku Myy muumiteetä ja All time Low

Nyt katkes ihan totaalisesti ajatus. Mulla oli jotain sanottavaakin! Ehkä... Varmaan piti puhua tosta kuvasta...

Hyvää on tuo muumitee, eikä ees eniten sen takia, että siinä on Pikku Myy sitruunateetä ^^ Teetä heti aamusta, mustahan tulee kohta ihan terveysihminen :)
Siellä taustalla sitten soi All Time Lown levypläjäys Don't Panic: It's Longer Now! ihan vain, koska sielä keikalla olisi hyvä osata muutama kipale uudempaakin tuotantoa. Ihan en ole rakastunut mihinkään kipaleeseen vielä, mutta kun tarpeeksi luukuttaa niin eiköhän sieltäkin joku pompsahd. Ainoa johon erityisesti kiinnitin huomiota oli Thanks to you. Itseasiassa ihan heräsin kuuntelemaan sanoja tän biisin kohalla, että hyvää päivää vaan mullekin.

Siinä teille:



Sitten sitten sitten ajattelin tehä jotain rohkeeta. Nimittäin ostin täysin spontaanisti pienen kannustuksen ansiosta jakun (siinä on herranjumala toppauksetki, mä oon aina ollu niitä vastaan!!!) ja kelasin laittaa sen tänään päälle, vaikka en oo vielä tottunut koko ajatukseen, enkä tiiä näyttääkö se oikeestaan hyvältä enkä tiiä mitä kivaa yhistäisin tähän...
Kaipaisin vähän mustaa krakaa, olisikohan pikkusiskolla... Mutta siis pienesti omassa päässäni saavutus tämä, tai pieni heittäytyminen hälläväliä asenteelle ja muuta hurjaa! Onhan sillä siskolla musta kraka, nyt alkaa taas karkaamaan järki, menee ihan sekoomiseks tää juttuKii.Ihan menee ajatuksenjuoksuksi, juoksee lujaa ajatus, karkuun juoksee Ellu, hakee siskoltaan krakan ja kouluun lähtee, kiltti Ellu.

Okei Kiitos ja kumarrus kaikille, tämä lapsi lähtee nyt ekaa kertaa elämässään olkatoppauksilla (ihan varmana eka kerta!) ulos! Adios :)

Mainostusta

TÄSTÄ pääsee lukemaan viimeisimmän runon, jonka tossa raapustin.

Rankkaa, todella.

Tänään ollaan taas ihan laatikossa. Tuntuu, että olis ottanu pari askelta taaksepäin ja junnaan taas siinä samassa vanhassa. Mikään ei oikeen tunnu hyvältä tai pahalta (paitti musiikki, halleluja siitä) eikä päässä oikein liiku mitään. Koulussa hymy huulille, hälläväliä asenne päälle ja menoks. Aamullaki ei yhtään kiinnostanut mitä laittaa päälle, ei hirveesti kiinnostanu mitä ite haluis tehä tai silleen. Hirveen masentavaa.

En oikein osaa selittää sitä fiilistä, ei toi kamalan pahalta kuulosta, mutta tuntuu et vetäydyn takas sinne laatikkoon piiloon ja kaikki on sit taas "hyvin". Asialle pitäs varmaan tehä jotain ja lääkärille pitäs soittaa ja kai käydä sen terkkarin luona nii sais asiat rullaamaan, mutta ei huvita. Nyt ei tunnu siltä et olis mitään puhuttavaa.

Ja sitten on vielä ikävä, että terveisiä vaan sinnekin.

Nyt on ehkä hyvä lopettaa. Vaikka koulu onki paras paikka selkeesti kirjottaa, pitäs saada jotain aikaiseksikin.

Sunnuntai - still alive

Tänään mennään matkustetaan taas tunnevuoristoradassa. En oikein tiiä miten tohon pistävään puristavaan tunteeseen rinnassa pitäis suhtautua. En oikeen tiiä mitä se tarkottaa. Joskus tulee sellanen olo kun on paha olla ja välillä vaan koska oon väsyny. Ehkä tänään vähän molempia? Tossa aamulla oli ihan hyvä olla ja nyt ei tavallaan ole.

Vaikeaa on myös kun ei ole fiilistä kirjoittaa. Yleensä tulee parempi olo ku kirjoittaa ajatukset pois mielestä, mutta nyt ei ihan tunnu siltä. Pitäs kai keksiä jotain tekemistä, koska en tiiä mistä tää fiilis tänään putkahti. Enkä enää tiiä ees mitä mun piti kirjoittaa. Oonko vähän hukassa tässä? Ehkä pikkasen...

Tiiän ehkä sittenkin mistä tää olo tänään napsahti päälle. Kattelin mun huonetta ja totesin etten tykkää siitä. Täällä on kylmää ja ahasta ja sekaista ja jotenkin irtonaista. Erityisesti irtonaista. Tää huone ei yhtään vastaa mun fiiliksiä tällä hetkellä. Se ei yhtään mukaile sitä kautta, mikä mulla on menossa. Se ei oikein oo päässy fiiliksiin mukaan.
Ja varmaan tällä jatkuvalla päänsäryllä on jotain tekemistä kaiken kanssa, mulla on niskat jostain syystä (ehkä kylmyys?) tosi jumissa taas eikä varaa käydä hierojalla. Pitäs ehkä alkaa venyttelemään oikein kunnolla, voisko sillä vielä pelastaa jotain, vähän helpottaa oloa...

Nyt on taas harvinaisen tylsää, sekavaa ja turhaa settiä, mutta kohta voi mennä syömään ja sitten varmasti on parempi olo, koska Hyvä ruoka - parempi mieli :)

Ja tuossa muuten kuva vuodelta nakki ja kukkakeppi. Kynttilät on aina ollu lähellä sydäntä ja lähiaikoina sytyttäny joka ilta kynttilän ja sen avulla rauhottunu ennen nukkumaanmenoa. Nytkin tässä ajatellakseni sytytin kynttilän, laitoin kuulokkeet korville ja musat täysille. Toimii, vaikka niskat yhä pirun jumissa ja sattuu :(




Ja päivän piristysbiisi :)
Näköjään mielialojen vuoristoradassa kohotaan nyt taas korkeemmalle, katotaan koska tullaan takas alas.

To all the ones that never felt they were good enough

Tänään tästä biisistä voimaa. Näköjään en saa enää tiettyjä laatikoita kiinni, joten pakko kai käsitellä ja katsoa, mitä sitä oikeasti kestää ja mikä ei enää toimikaan. Siitä saattaaki tulla harvinaisen vaikeeta, vaikeempaa ku aluksi kuvittelin.

Onko mussa tapahtumassa jonkinlaista tyylin muutosta (taas) vai heijastuuko tää halu vaan mun fiiliksistä, mutta haluisin vetää päälle vanhat ketjuhousut ja muutenki mustaa ja bändipaitaa ja muuta masentavaa jajaja kaikkea mitä käytin tossa yläasteella. Haluun päälle taas pitkän nahkatakin ja ketjuja ja maiharit! Haluun käyttää mustaa kajaalia ja ehkä hankkii naamaan jonkun lävistyksen. Ehkä mä vaan haluan toteuttaa itteäni? Haluisin myös hankkia parit isot housut, vaikkapa haaremihousut ja kivasti löysiä paitoja ja vedellä ympäriinsä ilman meikkiä ja hiukset pörrössä. Mä haluan käyttää korsettia koulussa ja oikeestaan laittaa päälle ihan mitä mieli tekee ja olla välittämättä siitä mitä muut ajattelee siitä.

Kysymys kuuluuki: miksi mä en tekis niin?

No just nyt tekisinki niin, mutta en enää omista kaikkee mitä tarttisin. Rahaongelma pukkaa päälle ja oikein urakalla. Jos tänään aamulla olisin tajunnu nii mulla olis päällä mustat housut, ketjuja ja musta paita. Maiharin tapaiset on jo jalassa, tartten enää nahkatakin ja avot :)

On helpottavaa purkaa tätä oloo johonkin. Sen lisäks, että oon jostain löytänyt taas halun kirjoittaa nii mulla on ehkä pokkaa(vituttaa tarpeeks) tehä mitä haluan. Mä yritän nyt ettii itestäni sitä ihmistä, joka pulpahtaa aina välillä pintaan ja avaa suunsa ku muilla ei ole pokkaa, sitä ihmistä joka tekee asioita ja luottaa itteensä. Sitä ihmistä, jolla on jotain arvoa maailmassa. Sitä ihmistä, jolla aina oli mielipide kaikesta, nyt tuntuu, että seki on vähän jäänyt.

It's okay, it's okay
That I'm not that good at anything
And I don't hit the notes
Perfectly when I try to sing

[...]

Here's to the rest of us
To all the ones that never felt they were good enough
I wanna hear it for the chased and confused
The freaks and the losers
Let's point them up
Here's to the rest of us

Nyt just mulla on ollu enemmän ku koskaan sellanen olo etten osaa mitään ja etten oo tarpeeks hyvä. Etten kuulu mihinkään ja ettei mikään oo niiku mun juttu. Olo etten mä kelpaa. En oo hirveesti ajatellut asiaa, koska osaan iteki sanoa itelleni, että noi on ihan typeriä ajatuksia, mutta niin ne ajatukset vaan nousee pintaan ja saa olon kamalaksi. Toi on kai jotain, mikä mulla on aina ollu ongelmana. 
Onko mulla aina ollu ongelmia itsetunnon kanssa? En tiiä, oon saanu tässä vuoden aikana kuulla kuinka mun käsitys itestäni on ihan päin honkia. Just nyt sitä on vaikea uskoa, enkä usko. Mutta ehkä joskus. Sitten ku oikeesti musta tuntuu siltä. Katsotaan.

Koulu loppuu, ehkä pitäs lopettaa pohdiskelut.

Tänään ei nappaa

Nyt vaan ei mikään onnistu. Tänään olisin mielummin jääny kotiin. Mut mä tiiän et jos mä tänään jäisin kotiin nii mä jäisin ehkä huomennakin kotiin. Ja siinä menis puolentoista vuoden työ hukkaan jos nyt jättäisin kesken. Mut ei kyllä nappaa, lähinnä tekis mieli heitellä tavaroita ja itkeä, mun perus hyvä tuuli siis jatkuu. Sitäpaitsi koulussa ei saa itkeä, ennemmin lähen menee. Jos keskityn tän päivän hengittämiseen ja hymyilyyn, koska ajattella en pysty, vetää ihan hajalle. Ja sitten koulun jälkeen töihin, jee. Ranteet auki ja menoks siis. 

I'm a mess

Haluan omistaa tän biisin itelleni.

I don't know what I'm doing
I don't know where I'm going
And I don't even know where I come from
I confess...
I'm a mess 



Jotenki lähiaikoina tää biisi on yhä enemmän kuulostanu omalta ja vuorotellen avannu, satuttanu ja lohduttanu mua. Siispä nostetaan se pois laatikosta ja laitetaan esille, koska mun on aina tehny mieli nostaa se esille.

Tänään mä sanon virallisesti itelleni "I'm a mess" ja siltä oikeasti tuntuukin. Mua hämmentää ja pelottaa kuinka ennen niin tutut asiat ja keinot ei enää toimi. Kuinka vahvana pysyminen syö sisältä ja kuinka hymy on mulle joskus vaan keino olla itkemättä. Kuinka mun pinna vaan lyhenee lyhenemistään ja tekee välillä vaan mieli vittuilla kaikille. Ihan ku mulla ei olis koko ikänäni ollu pms-oireita ja nyt ne on päättäny tehä yllätyshyökkäyksen ja tuhota kaiken mikä sattuu eteen.

Sitten taas toisaalta mulla on myös hyviä hetkiä eikä jokainen hymy oo feikki, suurin osa ei ole. Ja myöhemmin paha olo tuntuu ihan turhalta. Lopultakin hyvät hetket ja huonot hetket kuuluu elämään, mutta tällä hetkellä mun elämässä on ihan liikaa huonoja hetkiä ja taitaa olla aika alkaa karsimaan niitä huonoja hetkiä pois.

Siinäpä tällä kertaa, kenenkään ei nyt tarvitse sitten ruveta varpailleen mun kanssa tai pelätä loukkaavansa mua tai että alan angstaamaan tai jotain. Kaikki vaan ei oo täydellistä, edes mun maailmassa.

Joe Hill - Sarvet

Joskus tulee mieleen asioita, joista tekisi mieli puhua jonkun kanssa, mutta kun on fiilis niin ei tunnu olevan ketään kenen kanssa puhua. Sillon on hyvä tulla blogiin pohdiskelemaan henkeviä. 

Sen sijaan et pohdiskelisin tarvetta pohdiskella, voisin pohdiskella kirjaa, jonka sain just luettua.

Ihminen, jonka arvostelukykyyn luotan lainas mulle kirjan, joka ei ollut ihan mun tyylinen ja kehotti lukemaan sen. Kyseessä on Joe Hillin romaani Sarvet. Siinä siis pähkinänkuoressa kaveri herää yksi aamu kamalassa krapulassa ja sarvet päässä. Porukka alkaa kertomaan sille salaisimpia ällöimpiä halujaan ja se murehtii tyttöystävänsä raakaa murhaa (josta sitä on syytetty). 

Harvemmin itken lukiessani kirjaa, oonkohan koskaan tehny niin, mutta en ollu kamalan pitkälle päässy ku ahdisti niin paljon, että itkin. Lueskelin tota satunnaisesti kun sain kerättyä itteeni tarpeeks avatakseni mokoman opuksen, mutta kerta kerralta se kävi helpommaksi. Meni siinä kuitenkin muutama kuukaus(?) saada toi luettua.

No luottaen tän ihmisen arvostelukykyyn, kahlasin ton opuksen läpi ja nyt en oikeestaan kadu. En lukis uudestaan, mutta tossa oli niin paljon erilaisia fiiliksiä ettei paremmasta väliä. Vaikka siinä tuotiin esille ihmisen pimein puoli ja usko ihmiskuntaan meni pariinkin otteeseen, siinä oli myös muutama kauneimmista kohtauksista mitä oon lukenu. Mä en tiiä miksi mä luin ton kirjan loppuun, ehkä uteliaisuudesta, ehkä koska halusin luoda tietynlaisen kuvan itestäni, ehkä mä olin vaan itseppäinen, mutta lopussa olin ihan tyytyväinen, että luin loppuun. Lopultakin kirjoista jää paha maku suuhun jos ne loppuu huonosti ja tossa yllättävää kyllä oli hyvä loppu. Ei onnellinen, mutta hyvä loppu.

Mulla on paha tapa spoilailla itteäni, tonkin kirjan viimeiset kaksi sivua luin aika alkuvaiheessa, hain siitä vähän niiku voimaa lukea siinä välissä olevat 400 sivua, jotka ei vaikuttaneet hirveen kevyiltä. Koska oon huono oppimaan, opin uudestaan, että vika sivu ei kerro tarinasta yhtään mitään jos ei ole lukenut mitä siinä välissä on. Korkeintaan vikoista sivuista voi päätellä kuka jää henkiin tai millanen se lopun sävy on. Kirjasta ei voi sanoa paljon vikojen sivujen perusteella ja tää kyllä todisti sen taas kerran. 

Tuntuu myös siltä, että toi lukukokemus antoi jotain mulle. Ehkä se avars mun mieltä lukijana, ehkä mä kiinnitän kirjan hahmojen ja muutenkin ihmisten ajattelumaailmaan enemmän huomiota tästä eteenpäin, ei voi tietää. Siltä musta ainakin nyt tuntuu, mutta kuten on ennenkin nähty, mä olen ailahtelevainen ja häilyväinen, katsotaan siis mihin tää johtaa :)

Se oli sellainen pohdintatuokio tänään. Sitä tunnetta, mikä mulle tuli kun sain ton kirjan loppuun on kamalan vaikea kuvailla, mutta se oli fiilis, joka mun oli pakko jakaa jonkun kanssa. Uhriksi joutuu tällä kertaa siis blogi ja te ahkerat lukijani.

Muuten tästä päivästä voin kertoa, että värjättiin Annin kanssa mun hiukset ja ne on taas kivan kirkkaan punaiset. Mun pankkitilikin näyttää kohta punaista, koska oon taas vaihteeks vararikon partaalla ja veloissani sen lisäksi, siispä tärkeää olisi kahlata koulu läpi ja löytää vakituinen työpaikka, koska tuo keikan heittäminen ei kyllä elätä mua. En saa tehtyä tarpeeksi vuoroja ja kunnes tienaan pari kolmesataa kuussa, en tuu pärjäämään nimeksikään. 

Sellaisia asioita nyt pinnalla, mutta kaikki ongelmat on tehty ratkaistaviksi ja elämästä on tarkoitus selvitä (vaikkei hengissä), joten pää pystyyn ja untenmaille :)

Uusi yritys

Noni, täällä taas. Vuosi on vaihtunut ja taas on hyvä koettaa päivitellä ja aktivoida tätä koslaa. Ulkoasu on vaihtunu, ei oo ihan niin synkkää ku muutama aikaisempi ilme. Oon ihan tyytyväinen tohon ilmeeseen, otsikko vähän epäilyttää kun se on niin omalaatuinen, mutta se kuvaa mun nykyistä mieltä niin hyvin, että olkoon tollainen :)

Laatikkoasiaa tulee siis siitä, että kun puhutaan mun tavasta käsitellä asioita niin laatikoiminen (mielellään mielen pimeisiin syrjäisiin nurkkiin) kuvaa tätä hyvin. Mä en siis pitkään aikaan oo käsitelly asioita ja nyt ollaan tässä, monta vuotta kulunu ja ahdistus kokoajan pinnassa. Siispä on aika alkaa käsittelemään asioita ja myös on aika alkaa tekemään asioita.

Hirveän pitkään oon vaan lagaillu ja en oo kamalasti vaivautunu tekemään mitään. Ainoo mitä on tullu tehtyä on Hunksien perässä juoksentelu ja vaikka se onki vieny meiät mm. Espanjaan niin muutakin vois tehä. Tällä hetkellä olis hyvä kanssa tehä töitä ja etsiä vakituinen työpaikka jos mahollista. Mä nimittäin erosin vakituisesta työstäni, koska siellä oli ikävää ja nyt heitän keikkaa ja työt on vähän kortilla :(

Nyt siis haetaan motivaatiota, puhtia ja mielenrauhaa. Samalla pengotaan laatikoita ja katsotaan, mitä sieltä löytyy :)