Valo katsoo mun pimeään huoneeseen
Se herättää mun ruumiin yhä uudelleen
Antaa voimaa jatkaa eteenpäin
yhä uudelleen, uudelleen
kunnes ilta ja yö koittaa jälleen
Joskus en näe sitä valoa,
joka kohottaa tunteen paloa
Yksin silloin matkaa teen pimeää,
synkkää yhä uudelleen
Näytä mulle valosi
Katso alas mun kasvoilleni
Jälleen kerran nosta mut kuolleista,
huoneen synkimmästä kolkasta
Vielä kerran anna mun ymmärtää,
vielä on jotain elettävää
Ja kun saapuu yö ja alas katsoo vain tähtivyö;
voin mä aurinkoani taas kaivata
ja sen syliin taas aamulla palata.
Joo, että tollainen runo tähän aamun pilvisyyteen. Teki mieli taas herätä sellaiseen kivaan auringonpaisteeseen niin kuin joskus kesäisin, mutta nyt on ollut jo kaksi päivää putkeen pilvistä. Ainakin minun mielestäni. Se vähän laskee korkeuksissa ollutta mielialaa. Mutta kai se aurinko jossain aina paistaa. Ei olisi reilua, että meillä aina paistaisi aurinko ja muualla ei.
Tänään sitten olen lähdössä Katjan kanssa leffaan. Mennään katsomaan Himoshoppaajan päiväkirjat tai joku sellainen. Siitä tulee kivaa, kun ei itse tarvitse maksaa. Katjalla on 2 ilmaislippua jotka sen pitää käyttää niin kysy minua treffeille. Ihanaa! Noh tottakai sellaiseen kutsuun pitää myöntävästi vastata. Ehkä se tarjoaa minulle taas hurmaavan kynttiläillallisen niin kuin silloin, kun se kosi minua. Vai kosinko minä sitä? En oikein enää muista.
Tänään pitää vielä syödä. Siis aamiaista. Ei olisi niin terveellistä vain syödä koko päivä suklaata, kun kerta olen taas laihtunutkin. Sinällään mahtavaa. Lisää tätä, mikä minua on laihduttanut <3. Nyt pitää lähteä kävelemään jo Espoontorille. Että onnea vaan minullekin. Cello kuittaa ja katoaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti