Tietokoneetta

No niin taas täällä. On jo ehtinyt tulla ikävä kirjoittamista. Tai sitten ei. En oikein ole varma... Läppärini meni rikki ja olen ollut nyt kokonaiset 2 päivää "ilman konetta", mikä siis tarkoittaa sitä, että pääsen koneelle vain koulussa, vaikka kotona on 5 konetta yhteensä ja nyt 2 niistä on paskana. On jotenkin kiinnostavaa tässä vaiheessa pohtia: olenko koneriippuvainen? Ja sitten tulee automaattinen vastaus "tottakai". Nyt kun asiaa miettii niin en taidakaan olla. Enemmänkin olen riippuvainen messengeristä. Sen tuomat ihmiskontaktit on päivän tärkein osa sosialisointiani ja sitä on nyt vähän kaivannut. On tullut paljon lähetettyä tekstiviestejä ja kaikkien ihmisten kanssa ei edes pääse puhumaan kun ei viitsi soittaa heille. Ei ole tämä elämä joskus ihan reilua. Äiti sanoi, että kone saattaa olla rikki ja poissa käytöstä muutamia viikkojakin... En tiedä kestänkö niin kauna ilman konetta sekoamatta vai alanko tottumaan siihen ja kenties keskittymään kouluun. Vai keskittämään kaiken huomioni ystävien tapaamiseen ja unohtaa koulun kokonaan... Elämän suuria valintoja todellakin!

Ja siis ainoa paikka missä pääsen koneelle on koulu... Nytkin pitäisi tehdä äidinkielen luovan kirjoittamisen tunnille ominaista kirjoittamista (hei hienoa niin teenkin), mutta se epäkohta tässä nyt on se, että pitäisi kirjoittaa kuvaus... Eli kuvailla ympäristöä, ihmistä tai pysähtynyttä tilannetta. Tekee niin mieli kirjoittaa pysähtyneestä tilanteesta. Tiedän nyt tasan tarkkaan millaisen siitä tekisin. Tiedän sen tilanteen, jonka haluan kuvata mahdollisimman tarkasti, jotten ikinä sitä unohda. Tosin tälläisessä elämässä sellaista tuskin koskaan tulee unohtamaan, kun siitä muistutetaan vähän väliä. Ja jos ei muistuteta niin sitä muistellaan ihan vain huvin vuoksi... Osaako joku jo arvata, mitä tilannetta kuvaan? Tuskinpa, tuollaisia tilanteita on paljon, mutta itse tarkoitan sellaista erityistä. Erityistä ja mieltä sykähdyttävää.
Kirjoitan sen valmiiksi tiistaiksi ja sitten julkaisen sen toivottavasti myös täällä... Sitten voi jokainen lukea asiasta... Tosin vähän arveluttaa, koska aihe on tottakai omalla tavallaan aika henkilökohtainen... Omalla tavallaan erittäin henkilökohtainen ja herkkä. Jännittää kovasti ja toivon ettei kukaan pidä sitä jotenkin sopimattomana jos a) kirjoitan tilanteesta b) julkaisen sen niin, että kukaan tämän lukija säännöllinen ei periaatteesta voi vastustaa kiusausta lukea... Pyydän siis jo nyt anteeksi jos sen tänne julkaisen.

Kyllä taas tulee omasta mielestäni paljon tekstiä, vaikka en oikeaa tehtävää teekkään. Aikaa on enää 30 minuuttia ja siinä ajassa pitäisi oikeasti saadakin kirjoitus alulle. Mutta tarvitsen inspiraation! Pitää muistaa se hetki mahdollisimman tarkasti. Pitäisi saada jokin tuore muisto, jotta pääsisi tarkasti kirjoittamaan... On tämä elämä sitten vaikeaa... Pitää sitten hankkia kohtaus, jossa vähän elävöitetään muistoa... Sitä voi tulla hieman kiinnostavaa. Tosin nyt ketään ei kiinnosta enää, sen voin luvata...

Joten nyt kun ei ole enää oikeasti mitään järkevää sanottavaa, voin taas keskittyä tehtävän työstämiseen (miten niin taas o.O) ja häipyä sulostuttamasta päiväänne tyhjänpäiväisellä jaarittelulla.

Cello painuu fiilistelemään ^^

"Say the words I wanna hear... all over again"

Ojenna kätesi
kohti omaani.
Älä päästä irti
älä päästä irti.
Vedä minut lähellesi,
suojaa minua käsilläsi.
Älä päästä irti
älä irrota

Älä mene pois
älä mene pois
pidä lähelläsi
pidä vierelläsi

Yhteys katkeaa
älä anna sen hajota
Älä päästä irti
älä irrota
Jotain kestävää
pala täydellisyyttä
jotain haurasta

Anna tunteen viedä,
anna sen viedä

Älä mene pois
älä mene pois
pidä minut lähelläsi
pidä vierelläsi
Unimaailman anna hälvetä
pidä minua kädestä

Pidä minua lähelläsi
pidä vieressäsi
Kuiskaa korvaani:
olet kanssani

("Say the words I wanna hear

all over again")

Juu eli heräsin tuossa tunti sitten (kello on nyt 4) ja en oikeastaan ehkä edes ollut nukkunut. Koin pakottavan tarpeen kirjoittaa tuon tuossa yläpuolella. Osa siitä oli suoraan unestani osa vain fiilistä. Sitä sitten en kauheasti osaa eritellä mikä on mistäkin tullut. Kuitenkin tuollaista tekstiä tähän aikaan yöstä. Nyt ei väsytä ollenkaan ja voisin tietysti aina tehdä jotain kehittävää, kuten läksyjä. Tosin tekee mieli kirjoittaa, tai lähteä ulos. Vielä on aivan pimeää, mutta voisi odottaa siihe että aurinko alkaa nousta jä lähteä kävelylle. Kulkea jonnekin syrjäiseen paikkaan istumaan ja katsomaan kun aurinko nousee. Voisi ottaa päiväkirjan mukaan ja kirjoittaa runoja ja fiilistelyjä. Jotain tuollaista tekisi mieleni nyt tehdä. Todellisuus on taas aivan toinen. Ulkona ol kylmä ja tuulee ja aurinko nousee hitaasti. Minulla on nälkä (yllätys kun menin bälkäisenä nukkumaan) ja kurkkua kuivaa. Ei ollenkaan ole hyvä lähteä siis ulos. Myös ihmiset täällä kotona saattaisivat ihmetellä minne oikein karkaan aamuyöstä. Joten ajatus on vielä tähän aikaan vuodetasta huono idea ja saa jäädä vain ajatukseksi.

Nyt voisi kuitenkin yrittää tehädä matematiikkaa. En usko että siitä tulee mitään mutta kokeilen silti. Voisi myös hakea jotain ruokaa, mutta muistaakseni meillä ei jääkaapissa ole mitään syötävää... Elämä on joskus reilua. Ja nyt sitä matematiikkaa...

Hyvää yötä vaan.

"Happy b-day"

Harhailua pimeässä.
Olet itseäsi etsimässä.
Näet itsessäsi vain kasvin kuihtuneen;
kaiken valon jo sammuneen.
Haluaisit jotain kestävää,
tunteita herättävää,
elämää elvyttävää.
Jonkun tarttumaan kädestä
Kutsumaan pois pimeästä.
Uskon alkuun uuteen,
erilaiseen tulevaisuuteen,
toiseen todellisuuteen.

Aivan eli tuon kirjoitin tuossa aamupäivän mittaan ja nyt totesin, että se voi kuulua aivan hyvin normaaliin lokeroon niin kuin kaikki ne muutkin. En viitsinyt tehdä niin henkilökohtaista ettei sitä voisi julkaista... Kuitenkin taisin jo antaa ihan hyvän lahjan, joten tämä on melkein kuin bonusta, mutta ei sitten kuitenkaan :D.

Cello kiittää ja aloittelee ensi viikon läksyjä... Niitä on ihan runsaansti.

Lahjoja ja luovuutta

Tänään on ollut jotenkin erityisen raskasta jo heti aluksi; eikä päivä ole edes alkanut vielä. Kello on vasta varttia yli 10 ja heräsin itse joskus kahdeksalta. Mietin herättyäni, mitä antaisin ystävälle syntymäpäivälahjaksi, enkä oikein keksinyt mitään. En näe kamalasti ideaa kaupasta ostetuissa lahjoissa jos niillä ei ole eritystä yhteyttä lahjan saajaan tai jotain todella tarpeellista, josta saaja voi oikeasti iloita. Sen lisäksi olen taas vaihteeksi rahapulassa ja veloissa, joten kunnollisen lahjan hankkimiseen ei oikein ole varaa.

Joten mietin miten ratkaista pulma, koska minusta tuntuu, että lahja tulee kuitenkin antaa. Mieleeni tuli erään ystäväni järjestämä lahja... Hän oli pyytänyt erästä "youtubejulkkista" tekemään minulle syntymäpäivävlogin. Pidin siitä visuaalisesti ja muutenkin pidin sitä kekseliäänä vaihtoehtona perinteisille lahjapaketeille ja "happy b-day" korteille. Olin oikein otettu, että joku tuntematon teki minulle oman videon vain koska minulla oli syntymäpäivä (ja koska ystäväni pyysi)... Se tuntui jotenkin hienolta.

Samalla mieleeni tuli muitakin vastaavanlaisia tapauksia, kun ystäväni ovat luoneet minulle jotain missä ovat hyviä. He piirsivät minulle kuvia, joita olin toivonut. Ne kuvat olivat omaperäisiä ja tullivat suoraan tekijälät. Niissä oli jotain henkilökohtaisempaa kuin valmiina ostetuissa lahjoissa. Nyt haluan itse tehdä jotain, joka tulee minulta eikä jostain Fazerin tehtaalta suklaan muodossa. Jotain henkilökohtaisempaa minulle ja päivänsankarille...

Ainoa (hah, on niitä kyllä enemmän) ongelmani nyt on se, että en saa mitään aikaan. Inspiraatio on hämärä ja en saa otetta siitä ajatuksesta, mikä pyörii kohteen ympärillä. Kuva on niin uusi ettei siitä saa paljoa irti. Kuinka kuvata toisen luonnetta kun siitä ei ole päässyt vielä kunnolla perille; kun ei ole viettänyt tarpeeksi aikaa toisen kanssa. Ja aika alkaa käydä vähiin. Perfektionistina en haluaisi antaa toiselle mitään keskeneräistä tai hätiköidysti tehtyä, mutta kun on joku muu kyseessä, on vaikea saada mitään todellista aikaan. Tarvitsisin hetkellisen inspiraation, jalansijan jolle astua, jotta saisin homman pyörimään. Ja sellaisen kohtaamiseen voi mennä kauankin.

Toinen ongelma on se että, vaikka olen jo jotain saanutkin aikaan, en katso sitä tarpeeksi hyväksi jollei se ole täydellinen. Ja täydellisyys on liikaa taidoilleni. Katson tekelettäni ja ajattelen, että tätä en näyttäisi edes kuolleelle saati ystävälle. Mikään ei ole tarpeeksi hyvä ystävälle... Ja siks paniikki iskee enemmän kuin lujaa.

Haluan ilmaista jotain, mitä en vielä osaa kuvailla. Homma ei siis etene sitten yhtään. Ja sitten kaiken lisäksi koulu tuo oman osansa soppaan ja olisi muutenkin paljon kirjoitettavaa ja palautuspäivä on kaikilla melkein sama... Kiire on pahin inspiraation tappaja. Ei todellakaan siis mikään toimi nyt. Tosin toivon, että tämä päivä itsessään antaa taas hieman ispiraatiota jatkaa työtä, jotain uutta, jotain erikoista. Sitä ei onneksi koskaan tiedä ja voi vain toivoa parasta.

Jaahas... Tuosta tuli taas sekava kasa mietteitä ja pohdintaa. En ole itsekkään ihan varma, mitä olen oikein pohtinut ja miten tuollaiseen lopputulokseen päässyt.

"Näytä mulle valosi

katso alas mun kasvoilleni

jälleen kerran nosta mut kuolleista

huoneen synkimmästä kolkasta

Vielä kerran anna mun ymmärtää

vielä on jotain elettävää"

^Päivän fiilis tuli siinä (noh ainakin näin aamun) ja tarkoitus olisi kohottaa sitä hieman enne kello kolmea jolloin pitää mennä sosialisoimaan tuonne mäen päälle. Hieman jännillyy kyllä tavata taas uusia ihmisiä jotka katsoo merkitsevästi kätellessä. se on aina yhtä pelottavaa. Tosin kaikkien uusien ihmisten tapaaminen on pelottavaa, mutta sellaista pitää kai kestää tässä maailmassa.

On aika hienoa kun päässä soi kolme laulua samaan aikaan/vuorotellen päässä. Olin oikeassa kun eilen sanoin että Highwat to neverland soisi vielä tänäänkin päässä. Se ei ole siis kamalan suuri yllätys. Siitä soi päässä tälläinen pätkä ja tähän voi todeta vain, että "kiitos":

"The world's just too big for me

Is there a way to see?

This is my way to be

Free To Dream, please believe

I need you to take my hand

Don't you understand?

I'm just a man finding my

Highway to Neverland"

Kohta osaan tuon kohdan ulkoa, joten siksi se osa soi päässä jos joku sitä ihmettelee.

Toinen kappale joka soi päässä on Nightwishin Feel for you ja siitä se aivan loppu:

This one is for you for you

Only for you

Just give in to it never think again

I feel for you

Viimeinen biisi on Dead emotions ja ihan vain sen takia, että siitä hain hieman inspiraatiota tässä aamun mittaan. Mutta etten rikkoisi kaavaa (lol) niin tästäkin voisi pätkän tänne laittaa:

Pain I guarantee

HELP! I cannot see

the fading humanity

Jotenkin erityisesti pidän tuosta kohdasta ja siksi siis se :).

Noniin tämä on venynyt nälkävuodeksi asti ja kiitän kovasti jos olet jaksanut lukea tännekin asti. Jos vain skippasit kaiken turhan tuolta välistä en tuomitse ja kiitän siitä, että sentään muistit käydä katomassa olenko jotain kirjoittanut ja olisiko edes lopussa mitään kiinnostavaa...

Eli Cello lähtee nyt syömään (NÄLKÄÄ!) ja suihkuun. Luovaa päivää kaikille.

Tekee kovasti mieli kirjoittaa runo tuulesta, mutta kirjoitusbuumi meni ohi kun kirjoitin tarinan. Se on loppua vaille valmis ja ärsyttää kun enää ei tee mieli kirjoittaa. En saa sitä loppuun. Siitä puuttuu enää se happy end, jonka takia sitä aloin kirjoittamaan. Elämä ei vaan aina ole reilua tälläisissä asioissa.
Noh mutta se tuuli... Tekee siis mieli kirjoittaa runo tuulesta, mutta ulkona ei ole tarpeeksi tuulista ja sitä ei näe tarpeeksi selvästi, jotta siitä voisi kirjoittaa. Ärsyttää hieman. Mutta sitten muistin, että olenkin jo kirjoittanut runon tuulesta ja olen aika ylpeäkin siitä. Joten päätin lisätä sen tännekin. Sama runo kun löytyy myös galleriasta.

Tunnen kasvoillani tuoksun,
liikun kepeästi ilmassa.
Puun latvasta toiseen kuljen
ja elämä on tuulen viemää.
Aika ja paikka vaihtuvat, mutta minä en muutu;
liikun yksin, matkaajan lapsi
Kysy tietä etelätuulelta

Olen tosiaan, niin kuin jo sanoinkin, aika ylpeä tuosta ja se on yksi parhaista tuotoksistani. Jotenkin kevyt ja se ei sillä tavallaan töki kuin muut runoni. Ainakaan minun mielestäni se ei töki, mutta joku muu saattaa olla eri mieltä asiasta. Sekin on kai ihan ok. Kritiikkiäkin pitää ottaa vastaan, koska muuten ei koskaan voi kehittyä paremmaksi...

Nyt tekee niin mieli vain mennä nukkumaan. Alkoi yhtäkkiä väsyttämään aivan kamalasti. Ja ei voi mennä nukkumaan kun pitää lähteä kohta Espoontorille, jotta ehdin lujikseen puoli seitsemäksi valmistelemaan lujista. Olisi niin kiva jos vaan voisi jäädä nukkumaan... Mutta no sille ei voi nyt mitään, joten lopetankin kirjoittelun ja lähden suuntaamaan kohti ulkoilmaa. Tosin pitää ensin katsoa milloin menee bussi.

Cello suuntaa kohti suuri vaaroja ja selkäkipuja (venyttely voisi olla paikallaan jossain vaiheessa). Off and out

Näitä aamuja kun aika ei riitä

No niin. Tässä on mennyt vähän aikaa (vain muutama päivä), kun viimeksi istuin koneen ääreen kirjoittaakseni tänne. On kovasti tehnyt mieli, mutta ei ole ollut varsinaisesti kirjoitusfiilis, tai ei ole ollut "aikaa" koulun ja mesen takia. Jotenkin kaikki aika valuu läksyihin ja koneella istumiseen. Täytyy oikein repiä aikaa jostain, jotta sitä saa annettua ihmisille, että voi viettää niiden kanssa aikaa IRL (in real life). Pitäisi ehkä vähän enemmän keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja tehdä läksyt enne kuin laittaa koneen päälle. Tosin... tulee aina niin tehdessäni sellainen fiilis että jää jostain paitsi kun ei vietä koko aikaa mesessä jutellen kavereiden kanssa. Että se aika, jonka viettää koulun parissa vie aikaa pois ystäviltä (no daa tottakai, mutta siltikin...). Kuitenkin pitäisi varmaan opetella tekemään läksyt nopeammassa tahdissa ilman, että joutuu jakamaan keskittymistään monelle taholle yht'aikaa.

Tänä aamuna heräsin... Noinhan sitä voisi aloittaa, mutta se kuulostaa jotenkin aika teennäiseltä ja tarinamaiselta. Ihan kuin kirjoittaisi jotain päiväkirjaa. Tosin blogi on vähän kuin päiväkirja, mutta olen kovin yrittänyt pitää tämän enimmäkseen ajatuksina ja tunteina päivän tapahtumista, eikä keskittää sitä painoa itse tapahtumille.

On tämä sitten vaikeaa aina välillä. Mietin tuossa autossa istuessa, mitä kirjoittaisin tänne (kun on kerta vain 20 minuuttia aikaa ja en ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään). Ja ajattelin, että on todella vaikeaa muutenkin kirjoittaa koulun kaltaisessa ympäristössä, jossa ihmisiä on paljon ympärillä ja kaikki tuijottavat mitä toinen kirjoittaa. Tosin nyt huomaan, että koulu näyttää olevan kaikkein luovin ympäristö kaikelle mahdolliselle työlle. Sitä on varmaan oppinut, että koulussa tehdään töitä ja sen ohjaamana aina kouluun astuessa virittyy oppimaan uutta ja tekemään niitä töitä. Tosin sekin on vain asenteesta kiinni, koska eivät kaikki osaa työskennellä koulussa. Ja toisia vain ei kiinnosta ja sitten valitetaan kun mitään ei saa aikaan. Se on luultavasti siitä asenteesta kiinni.

Nyt sitten häiritsee suuresti, kun on niin paljon kirjoitettavaa, mutta aika alkaa loppu. Sormet vaan lentää näppäimistöllä ja pitää saada tässä 4 minuutissa mahdollisimman paljon aikaan. Ei edes kirjoitusvirheitä ehdi korjata. Sen teen sitten myöhemmin kun on aikaa. Mahdollisesti äidinkielen tunnilla tuossa 75 minuutin päästä.

On myös todella vaikeaa aluksi kirjoittaa, kun Kessu tuli tuohon taakse ja varmasti lukee, mitä kirjoitan. Jotenkin ajatukset lähtevät harhailemaan eikä enää pysy aiheessa samalla tavalla kuin yksin. Sillä tavalla ajatellen on koti paras paikka kirjoittaa...

Nyt tuli Katju ilmoittamaan, että luokkaan on mentävä kun ovi on auki (tunti ei ala vielä). Mutta Katjun sana on laki, joten menen sinne. Anteeksi jos joku lukee tämän jo nyt, kun en ole vielä korjannut kirjoitusvirheitä tai tagittanut. Se tulee tapahtumaan pian...

Nonin aika lopettaa hyvää päivänjatkoa vain!


EDIT// Nyt on kirjoitusvirheet korjattu ja toivottavasti kaikki on oikein.

Aamu-uinteja

Huomenta vaan.

Musta tulee heti aamusta kala, kun lupasin mennä uimaan Kessun kanssa. Saas nähä hukunko sinne ku ei pysy oikeen hereillä. Nukahan kesken kaiken ja vajoon pohjaan ja kukaan ei huomaa mitään.

On jotenkin tosi typerän kuuloista kun sanon et mulla alkaa koulun jossain 11 jälkeen... ja oon nyt koululla ja menossa viel urheilemaan O.o. Missä välissä musta on tullu liikunnallinen? Ja missä välissä oon alkanu kirjottamaan ajatuksiani ylös näin innokkaasti :D. Ketään varmaan kiinnosta mitä tänne höpöttelen, mut lainatakseni Kessua "ei teidän tarvitse lukea".

Nyt on tylsää ei jaksas olla koulussa paitti että vika tunti on matikkaa sille vois mennä ku kerranki osaan tehä noita juttuja. Mut muuten koulupäivä vois vaan sujahtaa ohi nii et ei tarttis mennä millekkään tylsälle äikän tunnille! Ja sit vois suoraan siirtyy huomiseen ja pääsis lujikseen. Tosin mulla on töitä joten se ei pakolla olis ihan niin miellyttävää kuin jos olis siel vaan hengaamassa. Mutta saa rahaa, joten kestän tän kauhean muutoksen mun perjantain hauskanpidossa... Ja kivetkin nauraa mulle :p.

Juuh nyt pitäs varmaan alkaa valumaan kohta pois, pitäs tossa 5 min päätä olla aulassa Kessua tapaamassa. Ihme et se ei oo jo paikalla ja tullu ettimään mua ku se tietää et oon koululla...
Noh mutta tälläistä tänään... Päivän biisi on Sugarbomb - Hello ja fiilis on happy (:

[Kopioitu suoraan IRC-gallerian päiväkirjastani, siitä tekstiasu]

Päivän valitukset

Nyt on niin hassu fiilis. Katselen ympärilleni vähän silleen, että mitä tässä nyt oikein tekisi? Ei kauheasti tuo englannin lukeminen innosta ja sanakoe on keskiviikkona (keksiviikkona). Ja periaatteessa huomenna pitäisi olla sanat jo hyvin hallussa. Ei sitä sanoja kuitenkaan jaksa päntätä koko aikaa.

Tylsää on juu. Jotain tajunnanvirtaa sitten tänne kirjoittelee kun ei ole parempaakaan tekemistä. Se joka jaksaa lukea niin huomaa että ei ole yhtään sisältöä koko hommassa. Tahtoisin tehdä jotain, mutta mesessä on varsin hiljaista, mitä nyt Kessun kanssa jotain juttelen. Ja Iitun kanssa tottakai. Mutta silti tuntuu vähän siltä, että mikään ei maistu eikä se mesetyskään ole nyt kunnollista keskustelua. Voi tätä julmaa maailmaa kun on niin tylsää.

Toki voisihan sitä mennä vaikka pelaamaan aapeliin tai johonkin toiseen paikkaan. Mutta sitten ei koskaan tulisi luetua siihen sanakokeeseen. Ja haluaisin tosiaan jostain siihen lukemiseen motivaatiota. Ei vieläkään siis huvita.
Kessu tuolla jotain selittää, että jättää sen tunnin väliin. Pelkkä ajatuskin alkaa vituttamaan, kun kerta sen pitäisi se kurssi läpäistä ihan vaan siitä syystä, että oppisikin jotain. Olen sen jo sen verta monta kertaa pakottanut ja raahannut tunnille, että on epäreilua jo minua kohtaan jättää vaan menemättä! Ihan perkeleen rasittavaa voin sanoa, kun yrittää niin kovasti toisen parasta ja sitten harotaan kynsin ja hampain vastaan.
No niin nyt meni kirjoittaminen valittamiseksi... Ei ole hyvä tämäkään.

Pitää keksiä pika pikaa jotain tekemistä, tai pää räjähtää. Ja sitten pitäisi siivota kaikki ne aivot lattialta. Ei ole sekään hyvä asia. Ja Kessu vaan jatkaa ärsyttämistä. Yrittäisi edes kerran kunnolla parantaa ja petrata mutta ei, heti kun ei huvita niin luovutetaan. Vaikka se luulee olevansa vain yksi "paskakasa", joka ei koskaan saa mitään aikaseksi, vaikka yrittääkin niin se luulee väärin. Se vaan ei ole koskaan yrittänyt kunnolla (vaikka saattaakin väittää muuta).

Joo ehkä kannattaa lopettaa hyvän sään (tuolla on kyllä vieläkin pilvistä) aikana.
Päivänjatkoja siis.

Aamu ja runo

Valo katsoo mun pimeään huoneeseen
Se herättää mun ruumiin yhä uudelleen
Antaa voimaa jatkaa eteenpäin
yhä uudelleen, uudelleen
kunnes ilta ja yö koittaa jälleen

Joskus en näe sitä valoa,
joka kohottaa tunteen paloa
Yksin silloin matkaa teen pimeää,
synkkää yhä uudelleen

Näytä mulle valosi
Katso alas mun kasvoilleni
Jälleen kerran nosta mut kuolleista,
huoneen synkimmästä kolkasta
Vielä kerran anna mun ymmärtää,
vielä on jotain elettävää

Ja kun saapuu yö ja alas katsoo vain tähtivyö;
voin mä aurinkoani taas kaivata
ja sen syliin taas aamulla palata.


Joo, että tollainen runo tähän aamun pilvisyyteen. Teki mieli taas herätä sellaiseen kivaan auringonpaisteeseen niin kuin joskus kesäisin, mutta nyt on ollut jo kaksi päivää putkeen pilvistä. Ainakin minun mielestäni. Se vähän laskee korkeuksissa ollutta mielialaa. Mutta kai se aurinko jossain aina paistaa. Ei olisi reilua, että meillä aina paistaisi aurinko ja muualla ei.

Tänään sitten olen lähdössä Katjan kanssa leffaan. Mennään katsomaan Himoshoppaajan päiväkirjat tai joku sellainen. Siitä tulee kivaa, kun ei itse tarvitse maksaa. Katjalla on 2 ilmaislippua jotka sen pitää käyttää niin kysy minua treffeille. Ihanaa! Noh tottakai sellaiseen kutsuun pitää myöntävästi vastata. Ehkä se tarjoaa minulle taas hurmaavan kynttiläillallisen niin kuin silloin, kun se kosi minua. Vai kosinko minä sitä? En oikein enää muista.

Tänään pitää vielä syödä. Siis aamiaista. Ei olisi niin terveellistä vain syödä koko päivä suklaata, kun kerta olen taas laihtunutkin. Sinällään mahtavaa. Lisää tätä, mikä minua on laihduttanut <3. Nyt pitää lähteä kävelemään jo Espoontorille. Että onnea vaan minullekin. Cello kuittaa ja katoaa...

Huomentapäivää

Hmm huomenta vaan. Tuossa eilen yöllä näin unta (ei kai :O), että tapoin nukkeja tomaattikeitolla, kuten tuossa ilmaisin asian yhdelle tyypille mesessä. Tosin en tiedä oliko se tomaattikeittoa, mutta se oli punaista ja kokkareista ja näytti tomaattikeitolta. Näin myös unta ihan helvetin isoista palmuista ja "vuoristoradasta" jolla kuljettiin ihmisten kanssa ympäriinsä. Oli kiva uni ottaen huomioon, että minulla on korkean paikan kammo ja nukkefobia. Erittäin miellyttävää todellakin.



Aamu, tai no keskipäivähän nyt on, alkoi oikein mukavasti, vaikka nukuinkin taas ilman lakanoita (kun leijona oli jo nukkumassa ja en saanut lakanoita siksi). Kerrankin tuli nukuttua pitkään ja tuntui sellaiselta todella klassiselta herätykseltä, kun aurinko paistoi verhojen läpi ja olisi tehnyt mieli jatkaa unia (ja niin teinkin), vaikka pitäisi herätä kun oli jo puoliksi aloittanut.

Sitten kun vaivauduin heräämään oli todella kivaa, kun aurinko oli mennyt pilveen ja noussut melkein kokonaan huoneeni yläpuolelle. Siis silleen, että ei enää paistanut suoraan kauniisti ikkunasta sisään. Kuitenkin oikein mukava valo oli ja tuntuu taas akut latautuneen. Kun kerta käyn aurinkoenergialla niin on mukavaa, kun paistaa aurinko. Taidankin heti kun lopetan tämän kirjoittamisen, mennä hakemaan itselleni vuodevaatteet ja pedata sängyn. Se kun on parvisänky niin ei ole kauhean mukavaa puuhaa. Varsinkin kun isä poisti yhden tukijalan pöydästä.



Nyt kun (hah) luen tätä läpi ja mietin, että mitäs kirjoittaisi seuraavaksi, niin huomaan, että on tullut "kun" sanoja viljeltyä aivan kamalasti! Varmasti mukavaa luettavaa kun kaikkialla sitä sanaa toistelee... Kaikki voi alkaa laskemaan niitä kun-sanoja ja kertoa minulle sitten, että kuinka paljon niitä oikeastaan on koko blogissa.



Sieltä kuuluu perheen tulevan kotiin kaupasta. Toivat siskon mukaan pommakkia (miten se kirjoitetaan?) ja nyt huutavat tuossa korvan juuressa "OOOOOOOooooo". Erittäin viehättävää sukua minulla.



Olen muuten aika varma, että hiireni on älyllinen olento. Tuossa itsekseen liikkuu ympäri näyttöä. On todella vaikeaa keskittyä kirjoittamiseen, kun se pyörii ympäriinsä.

Nyt hiiri sitten pysyy paikallaan, kun liikutin sitä. Ja pystyy paremmin keskittymään.



Nyt voisi lopettaa ja mennä pelaamaan aapeliin super tarinagolfia. En onnistu läpäisemään 4. maata ja se kyrsii kovin. Joten pelailemaan ja kaikille hyvää päivänjatkoa. Ehkä vielä illemmalla rustaan jotain...

Hello

Päätin nyt sitten tännekin siirtyä kirjoittelemaan. Mietin ensin, että alkaisin kirjoittamaan englanniksi jonnekin Xangan tapaiseen paikkaan, jossa on enemmän kansainvälistä porukkaa ja sellaista, mutta päätin kuitenkin pysyä oman taitoni rajoissa ja jatkaa kirjoittelua ihan suomeksi.

Ennen olen siis kirjoitellut IRC-Galleriassa Lemoncello nimimerkin alla ja varmasti jatkan samaa rataa vastaisuudessakin. Tosin luulen, että sen päivittäminen jää hieman vähemmälle, kun tänne pääsee kirjoittelemaan ihan virallista blogia. En usko, että kukaan tätä koskaan tulee lukemaan, koska en linkkiä aio kellekään antaa. Tosin saatan tämän ehkä kumminkin joillekin linkata. Niille, joiden haluan ehkä pysyvän perillä elämästäni ja ajatuksistani jos sattuisi kiinnostamaan. Kamalan ristiriitaista heti aluksi sanoa, että kellekään ei anna linkkiä ja heti perään ilmoittaa muutamalle antavansa. Mutta sellainenhan minä olen, aina sanomassa toista ja sitten keksimässä siihen heti perään poikkeusta. Siihen pitää vain tottua ajan myötä. Itse en kyllä vielä varmaan ole tottunut, mutta aina on aikaa; ainakin lyhyen elämäni loppuun asti.

Ja tästähän tulee heti filosofinen. Saas nähdä, miten jaksan tätä jatkaa ja millä kielellä (siis puhe kielellä vai tälläisellä vapaalla kirjakielellä) jaksan jatkaa kirjoittamista. Tosin aina on hyvä muistaa oikea kirjoitustyyli. Sen verran kunnioitan wanhaa aikaa, että oikein kirjoitus on lähellä sydäntä.

Ja tämä rustaus vaan jatkuu jatkumistaan, tuskin koskaan tulee loppumaan ja olen täällä vielä huomennakin (johon on vain 7 minuuttia) kirjoittamassa ajatuksiani ylös. Erittäin sekavia ajatuksia jos saan vielä huomauttaa. On aina hieman vaikeaa pysyä oman ajatuskulun perässä, vaikka sitä on seuraillut jo 17 vuotta ja päällekin.

Mutta nyt kun ajatukseni alkavat loppua, kun on kerta on niin myöhä, haluaisin toivottaa kaikille mukavia lukuhetkiä tulevaisuudessa ja painua itse Nukkumatin puheille ja pitää oikein kivat treffit herrasen kanssa höyhensaarilla.

Hyvää yötä Cello kuittaa ja lopettaa tämän illan osalta ;)