Haluan omistaa tän biisin itelleni.
I don't know what I'm doing
I don't know where I'm going
And I don't even know where I come from
I confess...
I'm a mess
Jotenki lähiaikoina tää biisi on yhä enemmän kuulostanu omalta ja vuorotellen avannu, satuttanu ja lohduttanu mua. Siispä nostetaan se pois laatikosta ja laitetaan esille, koska mun on aina tehny mieli nostaa se esille.
Tänään mä sanon virallisesti itelleni "I'm a mess" ja siltä oikeasti tuntuukin. Mua hämmentää ja pelottaa kuinka ennen niin tutut asiat ja keinot ei enää toimi. Kuinka vahvana pysyminen syö sisältä ja kuinka hymy on mulle joskus vaan keino olla itkemättä. Kuinka mun pinna vaan lyhenee lyhenemistään ja tekee välillä vaan mieli vittuilla kaikille. Ihan ku mulla ei olis koko ikänäni ollu pms-oireita ja nyt ne on päättäny tehä yllätyshyökkäyksen ja tuhota kaiken mikä sattuu eteen.
Sitten taas toisaalta mulla on myös hyviä hetkiä eikä jokainen hymy oo feikki, suurin osa ei ole. Ja myöhemmin paha olo tuntuu ihan turhalta. Lopultakin hyvät hetket ja huonot hetket kuuluu elämään, mutta tällä hetkellä mun elämässä on ihan liikaa huonoja hetkiä ja taitaa olla aika alkaa karsimaan niitä huonoja hetkiä pois.
Siinäpä tällä kertaa, kenenkään ei nyt tarvitse sitten ruveta varpailleen mun kanssa tai pelätä loukkaavansa mua tai että alan angstaamaan tai jotain. Kaikki vaan ei oo täydellistä, edes mun maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti