Aamublogi nro 28 Yöllä tapasin Pauliinan/copy from galtsu

Kyl eli siis en ole hetkeen jaksanut kirjoittaa, mutta ehkä nyt olisi taas päivitys paikallaan. Heräsin juuri tuossa 20 minuuttia sitten ja sitä ennen (siis enne ku heräsin) näin unta Pauliinasta. Ja siis jotkut saattaa aatella mitä aattelee, mutta se läppä mitä me aina vedettiin tuli toteen...

Näin siis unta Paulista, mutta Pauliinana. Meidän Teinonen oli mennyt ja vaihtanut sukupuolta kivasti. Tai oikeestaan ei rukupuolta ollu vaihtanu, mutta alussa se oli vaan niin homo ku olla voi... Siis homompaa ei olisi voinu olla näyttämältä enemmän dragqueenilta...

Päädyttiin matkaamaan sen kanssa jonnekin ja kun tajusin tän homouden niin se iski jotenkin omituisesti. Teki mieli itkeä sitä menetettyä ihmistä, koska se tietty ärsyttävä paskiainen ei enää ollu siinä... Se oli erittäin omituinen tunne katella jotain random tyyppiä ja muistella sen kanssa vanhoja täysin tunteettomasti.

Jossain vaiheessa matkaa tuli ilta ja koska istuttiin "avokieseissä" tai jotain niin katulamppujen valossa ei nähny hyvin. Kattelin tän Pauliinan (ei sillä ollu siin nimee, mutta jos Teinonen vaihtas sukupuolta niin se olis Pauliina... Kaikki tajuu kuitenkin) kasvoja ja jotenki aloin epäilemään hetkeksi koko paskaa, en vaan voinu uskoa, että joku voisi muuttua niin totaalisesti. Mut sit tästä Pauliinasta ku löysin muutamia Teinosille ominaisia kasvonpiirteitä... tai siis olin löytävinäni, mutta valo oli niin paska etten ollu varma. Tällä hetkellä Pauliina oli muuten jo tyttö, koska se ei vielä alussa siis ollu.

Saavuttiin sitten lopulta sinne minne haluttiinkin, mie ja Pauliina kieseillä ja Katja ja varmaan Lintu (? silläkin oli osansa tässä jutussa mutta en voi muistaa mikä se oli... se tais eka esittää siin alus tätä Pauliinaa mut sit se muuttu omaks hahmokseen, en muista...) tuli sitten kiertotietä jalan. Ku astuttiin ovesta sisään, niin siel oli eka talvimaisema tälläsestä "Teinosten asunnosta". Niillä siis ei tietääkseni ole sellasta asuntoa, mikä on iiiison järven rannalla... Eniveis, jäätiin kattomaan Pauliinan ja muiden kanssa järvenselkää ku siin sato todella kauniisti.

Sillon ku sato niin teki mieli itke, se oli vähän sama ku Kartanon leirillä tänän kesänä futismatsin aikoihin. Istuin ite siis laituilla ja itkin sateessa. Oli kyllä pirun hieno näky, ei siinä mitään. Katelin siis siinä sitä sadetta ja höpöteltiin jotain, nyt oli jo niiku kesä taas tjn. Sit se sade jotenki lakkas ja jäin katsomaan muutamaa hassuasammakkoa jotka uiskenteli vedessä. Jotenki oli aivan sairaan rauhallinen olo ja ku yritin ottaa kuvaa niistä kurnuttajista, niin kuulin takaani Pauliinan sanovan "sieltä tulee kolme ihmistä joita sä et halua nähä", joka oli kai joku muunno siitä, mitä mulle eilen sanottiin aamu-tv:n lähetyksestä. Siinä vaiheessa jotenkin aavistin ja olin valmis tappamaan Pauliinan siihen paikkaan, kuten aina tuossa tilanteessa olen. Katoin taakseni ja sieltä saapui kasa ihmisiä, mutta en nähny ku kaks. Sieltä tuli joku random tyttö jonka kaulassa roikkui itse Herra Teinonen piilossa miulta. Ensimmäiseks ku kunnolla näin sen sinisen kauluspaidan ja tutut kasvot niin lupasin hiljaa tappaa Pauliinaa esittäneen henkilön ja vetäsin onnellisen hymyn vielä kaiken vakuudeksi O.o. Loogista eiköstä? Oli jotenkin erittäin rahoittavaa nähä kaikki ne tutut vitun ärsyttävät piirteet siinä edessään ihan muuttumattomina.

Siinä vaiheessa teki taas mieli itkeä, mutta herätyskello vetäs mut pois unesta. En ehkä oliskaan halunnu nähä sitä pidemmälle, koska lopputulos ei olis voinu olla mitään hyvää... Mutta nyt mulla on hassu olo. Siis eilen puhuin siitä miltä tuntuu olla rakastamatta ketään tai olematta edes ihastunut... Taisin selittä sit tunnetta rakkauden kautta niin, että ku rakastaa jotakuta on sille henkilölle spessu paikka sydämessä ja haluu saada sen paikan täytetty. Musta tuntuu kuin se paikka olis kadonnu. Musta tuntui eilen että en just nyt vois seurustella kenenkään kanssa, koska mun sydämeen ei mahdu.

En myös ole oikeen onnistunu tuntemaan mitään hetkiseen... Meinaan että vaikka mie olen ollu aika tunteellinen lähiaikoina, tulistunu ja nauranu helposti, nii ei se jotenki oo tullu sen syvän tunteen kautta. Mie olen ärsyyntyny ja laantunu sen jättämättä mitään jälkeä... Epämäärästen tyhjä ja täysi olo samaan aikaan. Se oli outoa ja mietin jo että oonko mie lopun elämääni tälleen, mut nyt aamulla tunnen ahdistusta eikä huvittais lähteä edes kouluun. Tää on silti jotenkin mukavaa tuntea taas hetkeen jotain, vaikka kohta toivon jo sitä perus tasasta takas, koska ahdistus ei ole kiva tunne.

Mutta siis kiitos unessani vierailleille ja niille ihmisille, jotka pohjimmiltaan eivät muutu.

Oon nyt kirjoittanu tätä 25 min ja 5 min päästä lähtö kouluun ja sanakoe ruotsista! Voi jippii tällästä tälle kertaa ;).