The dark side of me (Varoitus! Älä lue jos et halua saada tietää ikäviä mielipiteitäni! Lukeminen omalla vastuulla.)

Nyt jos koskaan tuo blogini otsikko on osuva! Juuri nyt tuntuu siltä että kaikki on romahtanut kasaan ja mitään ei kykene tekemään. Mikään ei huvita, mikään ei toimi, kaikki menee vaan ihan paskasti. Ei ole vähään aikaan tullut tutkiskeltua itseään noin syvällisesti ja samalla vähän ulkopuolisen silmin. Mitä enemmän asiaa mietin, on Henkka oikeassa: mä alan muistuttaa yllättävän paljon Kessua puheissani. Nyt en siis tarkoita että olisin saanut Kessulta tartunnan (kuten se asian ilmaisee), joten ei ole mitään syytä Kessun siellä lähteä uudelle metsäreissulle mun takiani, lupaan että se ei auta ollenkaan.

Enivei, tää on todella vaikeaa. Mulla on ollut pitkään ongelmia myöntää muutamia asioita itselleni. Kuten esimerkiksi, että minulla on ongelmia. Tiedän että olen monta kertaa sanonut että kyllä minullakin on omia ongelmia ja mieleen on tullut osastoa parisuhde, koulu, stressi ja esiintymisongelmat. Silti en kuitenkaan koskaan ole pitänyt niitä niin suurina ongelmina kuin tänään. Perkele kun mikään ei vain toimi!

Jos joku sitä ei ole jo käsittänyt, niin olen erittäin epävarma ihminen tietyllä tasolla ja jotenkin olen saanut sen pysymään siedettävyyden rajoissa. Kuitenkin siitä on tullut paljon tukahduttamista... En ole sanonut asioita jotka tuntuvat omaan korvaan jo typeriltä ja täysin turhilta pohtia. En ehkä koskaan pääse kysymyksestä "välitätkö todella" eroon. En siis meinaa sitä että en uskoisi etteivätkö ihmiset välitä. Mutta joskus tulee tunne ettei tiettyjä ihmisiä, joiden välittäminen on erityisen tärkeään, kiinnosta lainkaan. Ja samalla järki hyppää väliin ja sanoo että tottakai ne välittää. Kuitenkin ei se järki ole niin vahva ettei epäilystä jäisi. Ja se epäilys kalvaa mielessä sitten hamaan ikuisuuteen.

Helvetti kun pelkkä kirjoittaminen on vaikeaa ja tekee kokoajan mieli poistaa koko paska ja jättää silleen. Eiväthän nämä asiat kuulu ulkopuolisille... Kuitenkin pitäsi saada avautua ja kerto ihmisille mikä on vialla. Ja ehkä jossain vaiheessa mie en enää kykene sanomaan yhtään enempää kuten Kessulle pikkuhiljaa käy. Jossain vaiheessa miekin saatan päätyä terapeutin puheille ja sittenpähän nähdään olenko sanojeni mittainen. Pystynkö itsekkään puhumaan ongelmistani? Kuitenkin niitä on niin kovin vaikeaa pukea sanoiksi ja loppujen lopuksi samalla kun asian muodostaa mielessään, on se jo täysin käyttökelvoton, koska eihän se vastaa täysin totuutta. Voin sanoa vihaavani jotakuta ja samalla todeta ettei asia ole ollenkaan näin. Ei ainakaan niin vahvasti kuin asian ilmaisee. Jotenkin sitä aina pyrkii dramaattisuuteen ja sitten samalla yrittää vähätellä asiaa, koska "eihän se oikeasti niin suuri juttu ole, miusta se vain tuntuu suurelta".

Tässä vaiheessa alkaa lihakset kouristelemaan. Jännittää niin paljon että ei oikein enää pysty olemaan paikallaan ja ajatus ei enää pysy koossa. En enää oikeastaan edes tiedä miksi ylipäätänsä tämä on niin tärkeää kirjoittaa... Vai onko ollenkaan?
En oikeasi enää tiedä mistä puhua. Siitä pahasta olosta ja hysteerisestä kohtauksesta on jäljellä enää muisto kyynelistä ja jotenkin jäykkä olo. Kaikki se tuntuu olleelta ja menneeltä ja ihan ylilyödyltä. Silti siinä huomaa tiettyä ristiriitaa taas kaikkeen muuhun ja kukaan ei ymmärrä yhtään mitään enää, minä kaikkein vähiten.

Mut kaks ajatusta on vielä päässä... Toinen on että mie olen taas siinä kehässä josta pääsin ja en päässyt pois keväällä. Ei tottakai ole sama tilanne, mutta tiettyä samankailtaisuutta tässäkin huomaa. Tiedän myös mikä laukaisi tämän hysteerisen itkukohtauksen. Samalla tapaa kuin niin monet kerrat ennenkin. Mutta ei mennä siihen. Sen asian käsittelen joskus paremmalla ajalla ja oikean ihmisen kanssa. Kaikkia asioita ei ehkä ihan päivänvaloon tarvitse tuoda. Eikä ainakaan kaikkien tietoon, eihän?

ja sitten se toinen asia... Mitenköhän sen toisi esille?
Aloitetaan kuitenkin tällä keskustelunpätkällä, joka tuli käytyä tuossa ihan juuri äsken:
"sussu sanoo (23:42):
*aih. hmm pelottavaa. etenki ku en ymmärrä miten muka kuulostat miulta.

Ewwu sanoo (23:43):
*Sekavuutta, itseinhoa, motivaatiopuutetta
*enimmäkseen sekavuutta

Ewwu sanoo (23:44):
*mut tää on ongelma joka mulla oli paljon enne ku sie tulit kuvioihin
*tää on ongelma jota mie olen pihdannut pitkään"

En oikein tiedä olenko edes pihdannut ja kuinka monelle oikeastaan olen paljon tai vähän tilittänyt asiasta. Kuitenkin haluan pyytää anteeksi asianomaiselta jo nyt ja olen pahoillani (ainakin jossain syvällä sisimmässäni, nyt en ole vielä ehtinyt edes oikeasti tuntea asiaa... Nyt ei voi tuntea muuta kuin jännitystä) että tunnen näin tai sanon mitä sanon tai että en vain osaa olla normaali. Siltä siis tuntuu. En tajua miten ihminen voi elää jonkin paskan patoutuneen ongelman kanssa ja kuvitella että ei se oikeasti haittaa... Kuitenkin mie olen just niin tehnyt. Olen kuvitellut että asia on käsitetty, kuollut ja kuopattu ja että sitä ei tarvitse, luojalle kiitos, koskaan käsitellä itse tämän kohteen kanssa.
Tässä vaiheessa kaikki miettivät aivan varmasti, että onko puhe Paulista. Se olisi niin tyypillinen olettamus. Jotkut saattavat tietää paremmin tai arvata paremmin. Kysymys ei (ainakaan nyt juuri ja tässä muodossa) ole kuitenkaan Paulista. en ole vielä oikein käsittänyt itsekkään missä pisteessä olen sen apinan kanssa (ole hyvä vaan).
Ja nyt kuitenkin pitäisi mainita nimikin. Se on oikeasti vaikeaa, koska se tuo mukanaan vaikka mitä paskaa ja mahdollisesti aiheuttaa mielipahaa itse henkilössä ja minussa myös. Hävettää ihan hirveästi, että edes kuvittelee (saati sitten että tuntee oikeasti) tuntevansa jotain tällaista toista kohtaan. Kuitenkin on tullut kuultua niin erilaisia tarinoita niin eri tahoilta, että olen ihan sekoittunut enkä oikeastaan pysty enää ehkä muodostamaan omaa riippumatonta ja värittymätöntä mielipidettä tästä henkilöstä.
Kyseessä on siis *epäröintiä*... Nanna. Sanoinpahan senkin. MInulla on sellainen aavistus, että sie Nanna saatat lukasta tämän ihkun pikku tilitykseni ja en nyt sitten yhtään tiedä millaisia tunteita tämä herättää sinussa, mutta toivon että se ei järisytä elämääsi (liikaa tai ollenkaan, kuka sitä osaa tai saa arvioida). Nyt kun olen sanonut, mitä olen, en enää muista mistä sitten oikein pitäisi puhua. Onko tämä sittne joku defenssi? Yritänkö jotenkin alitajuisesti estää itseäni kertomasta asioita joita en haluaisi tuoda päivänvaloon? Kuka tietää, tuntiin kuitenkin akin kanssa siihen tulokseen, ettei ole hyvä diagnosoida itseään. Siitä ei kovin paljon mitään hyvää seuraa.

Joka tapauksessa, voisin ehkä vähän selittää, miksi minulla on henkilön Nanna kanssa henkisiä ongelmia. Täytyy tässä ensin myöntää etten voi vannoa mitään näistä todeksi enkä ole ollenkaan varma että oikeasti mikään tästä mitä selitän on totta. Saattaa olla että olen keksinyt koko paskan selittääkseni jotain tuntematonta ongelmaani (apua kohta paljastuu että olen lesbo tjn!). Mutta siis minulla on ongelma Nanna kanssa, tai Nannaa kohtaan. Olen suoraan sanottuna kateellinen. En osaa kuvata sitä mitenkään. Jotenkin tuntuu että kaikki mitä Nanna on, on paljon parempaa kuin minä. Samalla tulee tunne ettei se ole totta ja jäkä jäkä, mutta loppujen lopuksi, järki voi vain hetkeksi sysätä tunteet sivuun. (Älkää muuten välittäkö pilkuista, en lupaa että ne ovat ollenkaan oikeissa kohdissa). Niih siis Nanna on laihempi, fiksumpi, kauniimpi, sosiaalisempi, aidompi, uskaliaampi, urheilullisempi ja yksinkertaisesti myös parempi ihminen kuin minä. Ai että muuten heittää järki hienoja puollustuksia jokaiselle kohdalle tuossa... yrittää perustella järjellä miksi ne eivät ole totta. Ja miehän tottakia myönnän kaiken. Se kaikki mitä mie perustelen on totta. Esim. kauneus on katsojan silmissä jne. Periaatteessa se kaikki on totta. Silti minulla on PERKELEEN PROBLEEMA ASIAN KANSSA! Minä olen (ainakin jossain syvällä sisimmässäni yhessä kolkassa) sitä mieltä että Nanna vain on onnistunut minua paremmin elämässä. Ja perke se muuten nolottaa. Minua oikeasti hävettää ihan helvetisti ajatella että edes ajattelen tällaisia typeryyksiä! (Ja huomaan myös että teksti on vaihtunut tunnepohjaisesta järkipohjaiseen tjn.).

En oikein keksi enää sanottavaa... Aloin miettimään mitä tapahtuu kun eräät henkilöt lukevat tämän pikkuisen kirjoitelman (tällä hetkellä sanoja on 1181). Loppujen lopuksi huomenna (tänään) on lujis ja tulen näkemään suurimman osan lukijakunnasta siellä. En ehkä ihan vielä haluaisi puhua asiasta ja en ainakaan kasvotusten... En ole ollenkaan hyvä puhumaan face to face. Eräät jo tietävät sen. Ajatus pysyy paremmin kasassa kun ei näe toista. Siispä pelkään tulevaa iltaa ja odotan seuraavaa aamua. Toisaalta pelkään sitäkin erittäi paljon. Ylhäältä voi katsahtaa kohtaa epävarmuus ja päätellä siitä jotain. Jotkut ymmärtävät toiset eivät. Kuitenkin, en ehkä ole ihna valmis käsittelemään tätä asiaa tämän enempää ja siksi olen ehkä myös välttänyt asiasta puhumista ihmisten kanssa jotka saattaisivat pakottaa minut käsittelemään asiaa Nannan itsensä kanssa. Minä en vain taida olla siihen vielä valmis. Tai sitten vain pelkään, mitä tapahtuu tulevaisuudessa jos nykyinen kupla puhkeaa.
Kuplasta puheenollen toinen ongelma Nannan kanssa on että pidän häntä ilkeänä (olen kovin pahoillani asiasta, mutta luulen että tässä kohtaa on mielipiteeni kovin värittynyt, enkä meinaa ihmisiä jotka puhuisivat pahaa). En voin jotenkin olla ihan täysin normaalisti henkilön seurassa. Jotenkin tule heti samanlainen reaktio kuin kaksi magneettia kohtaisivat. Tulee halattua ja hymyiltyä ja kaikkea perus shittiä joka on normaalia jokaisen kanssa. Silti tulee fiilis ettei se ole täysin totuuden mukaista. Ei aitoa, jos ihmiset nyt käsittää. Tuntuu kuin päällä olisi tekohymy ja sekös hävettää sitten vielä lisää. Tuntuu vain kamalan ilkeältä. Ehkä mie olen traumatisoitunut iäksi, mutta silti on ikävää olla teennäinen, tai ainakin tuntea olevansa. En sitten tiedä onko nanna huomannut jotain samankaltaista, mutta mie en ole ajatellut asiaa toisen osapuolen näkökulmasta ollenkaan.
Mutta ottakaa huomioon että toisaalta sitten Nannan seurassa on ihan yhtä mukavaa kuin missä muussa tahansa seurassa on. Tämä on vain niin perhanan ristiriitaista! On mukavaa ja on teennäistä ja kaikkea on ja mikään ei toimi kunnolla. Mutta siis kai siinä on jotain aitokin. Aina silloin kun järki ottaa tunteista vallan ja unohdan menneisyyden. Menneisyydellä on kuitenkin suuri merkitys tähän minun ja Nannan väliseen suhteeseen. varmasti suurin osa ihmisistä tietää mitä minä tarkoitan joten en puutu siihen tarkemmin.

Mutta nyt minulla ei ole enää kaiketi muuta sanottavaa. Loppujen lopuksi tämä on vain yksi ongelma kaikkien muiden rinnalla. Toivottavasti ehkä tämä parantaisi tilannettani hieman. Tai ainakin se olisi alku parantumiseen. On ehkä minunkin aikani näyttää the dark side of me... Kuten asian Kessulle tuossa ilmaisin.
Mutta noh en ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne ja nyt tuli sitten oikein olan takaa kirjoitettua :). Tavallaan tuntuu paljon helpottuneemmalta ja toivon että ihmiset ovat tyytyväisiä siitä, että ylipäätänsä sanon näitä asioita ääneen. Toivon myös ettei kukaan jotenkin kamalasti pahoita mieltään tästä kirjoitelmasta (tämä tarkoitaa erityisesti Nannaa ja Kessua), koska tämä on suuri kynnys minulle puhua omista ongelmistani ja heikkouksistani ihmisten edessä. Ja tämä on tosiaan kaikkien edessä... Onhan tämä kuitenkin avoin nettisivu ja kuka tahansa voi käydä lukemassa sepustuksiani. Toivotaan kuitenkin etteivät ihmiset tästä eteenpäin vihaa minua :(.

Hyvää yötä kaikille!
(Sanoja koko merkinnässä yhteensä 1651, mukaan luettuna nämä sanat.)